Me autamme teitä näkymään
google?
Miten potentiaaliset asiakkaat löytävät teidän tänään? Miten toivoisitte netin tukevan liiketoimintaanne tulevina vuosina?
SEO
Löydetään, valitaan ja määritellään sopivat avainsanat sisällölle
Reakoidaan ajoissa
Tehdään tarvittavat muutokset ajoissa, mutta suunnitelmien mukaisesti
Suunnitellaan ja toteutetaan
Suunnitellaan sisällöt kuntoon ja huolehditaan päivitykset
Meidän toimintamme pohja tehtiin jo 1987. Koko tämän ajan olen tavalla tai toisella ollut mukana myynnin ja markkinoinnin tehtävissä ja hankkinut myös alalta koulutukseni ja tuota peruskoulutusta olen täydentänyt työni ohessa sekä kurssien että omatoimisen lisäoppimisen kautta. Vuosien varrella olen tehnyt töitä todella monien yritysten kanssa todella monelta alalta ja siksi uskalla sanoa, että minulta saat apua ja neuvoja. Nykyään tuotamme sisältöä ja teemme artikkeleita, videoita, tekstejä – mainoksiin, esitteisiin ja kotisivuille.
Jos sinä tarvitset apua liiketoimintaasi – lisää näkyvyyttä, lisää asiakkaita, lisää liikevaihtoa – lisää toivoa – ota yhteyttä!
ER-tuki on vuosien aikana toteuttanut asiakkaille kymmeniä kotisivuja
ja vuonna 2017 aloitimme itse oman sivustoverkostomme rakentamisen
yhteistyössä muutaman yrityksen kanssa ja tästä on syntynyt useamman
kymmenen sivuston markkinointi- ja mainontamahdollisuus
kaikentyyppisille yrityksille, jotka haluavat kertoa uutisiaan
eteenpäin.
Vuonna 2019 sivustoverkostomme käsittää jo noin 100 eri alojen ja teemojen sivustoa.
ER-tuki 2020 eteenpäin
Nyt vuonna 2020 ER-tuen yksi toiminnan pääpilareista ovat erilaiset teemasivustot. Meillä on kumppanimme Kettu Markkinoinnin kanssa saatavilla alkuvuodesta 2020 noin 100 eri teemaista suomalaista sivustoa hyvinvoinnin, autoilun, urheilun, kahvin, eUrheilun, Kuninkaantien, Lohjan, Kirkkonummen, Vihdin. muodin ja mm. rakennusalan tiimoilta. Näillä sivustoilla julkaisemme sekä omia artikkeleitamme, yritysten tiedotteita sekä jaamme omasta mielestämme mielenkiintoisten sivustojen uutisia RSS-syötteiden avulla. Näin sivustojen lisäksi useampaan teemasivustoon kuuluu myös siihen liittyvä Facebook-kanava.
ER-tuki ja Kari Oksanen on saatavilla tuntityöläisenä (76,90€/h), mutta yleensä sovimme asiakkaan kanssa räätälöidystä yhteistyömallista.
Yhteistyö voi pitää sisällään koulutuksia, konsultointia, mainosten tekoa, kotisivujen ja sosiaalisen median sisällöntuotantoa, myynninseurantaa, analyyseja.
Hinnoittelu voidaan sopi kuukausi tai vaikka viikkotasolle, mutta aina asiakaskohtaisesti.
Perusmarkkinointikonsultointi
Markkinointikonsultointi, sen sisältö ja kokonaisuus, ovat jokaiselle asiakkaalle erilaisia. Ensimmäinen tapaaminen on maksuton. Varsinainen konsultaation hinta on vähintään 500€.
Kotisivuprojekti
Kotisivuprojekti on yksi osa markkinointia. Ensimmäinen tapaaminen ja määrittelyt eivät vielä maksa mitään. Tapaamisen jälkeen annan asiakkaalle kirjallisen tarjouksen, ja perussivuston toimitushinta asettuu usein välille 1.300- 1.900€. Perussivusto toimitus sisältää myös sekä sisältö että Google-optimointiin liittyvää konsultointia sekä sisällöntuottamista.
Sisältötuotanto sopimuksella
Teen myös sisältöä sopimuksella esimerkiksi yrityksen Facebook sivulle sisältäen kilpailut, arvonnat, tekstit, kuvat, videot.
Linkkiverkosto ja ulkoiset linkitykset
Teemme artikkeleita eri sivustoille ja voimme kirjoittaa artikkelin myös teistä tai linkittää oman tiedotteenne sopivalle sivustolle.
